Tulosta sivu In English På svenska Tekstin koko: Pienennä Suurenna

Maaliskuun postimerkeissä kauneimmat huussit, komea pääsiäiskukko ja kasviaiheita

05.03.2013

Itella Posti Oy julkaisee 8. maaliskuuta neljä uutta postimerkkijulkaisua, joissa on yhteensä yhdeksän erilaista postimerkkiä. Omalaatuista suomalaista huussikulttuuria kunnioitetaan omalla postimerkkivihkolla. Perinteinen pääsiäispostimerkki esittää tällä kertaa kukkoa. Rullapostimerkkien kuva-aiheeksi on valittu puutarhamarjat. Kaikenlaisiin onnitteluihin soveltuu raikas ruusuaiheinen postimerkki, joka julkaistaan kätevässä haitarimallisessa arkissa.

Suomen kauneinta huussia haettiin kuvakilpailulla

Suomen kaunein huussi -postimerkkivihkossa on neljä kuva-aihetta, jotka valittiin Ilta-Sanomien ja Itella Posti Oy:n kesä-elokuussa 2012 järjestämän kuvakilpailun perusteella. Palkintoraati valitsi yli 500 ehdotuksen joukosta kauneimmat huussit, jotka sijaitsevat Uudessakaupungissa, Polvijärvellä, Mustasaaressa ja Kerimäellä.

Raatiin kuulunut graafikko Satu Lusa on toteuttanut palkituista valokuvista sympaattiset 2. luokan postimerkit. Postimerkkien kuva-aiheet perustuvat  Oskari Karttusen, Anna-Lena Österåkerin, Julia Auvisen sekä Pentti ja Anne Silvosen ottamiin valokuviin omista hienoista huusseistaan.

Kukko kuuluu vanhaan suomalaiseen pääsiäisperinteeseen

Pääsiäispostimerkeissä poseeraa tänä vuonna värikäs kukko, jolla on nokassaan pajunkissa ja jaloissaan pääsiäismuna. Korttitaiteilija Katja Saarion suunnittelemassa Pääsiäiskukko-postimerkkiarkissa on kymmenen 1. luokan postimerkkiä. Suomalaisen pääsiäisperinteen mukaan juuri kukko munii suklaamunia, joita etsitään piiloista pääsiäissunnuntaina. Kirkkotaiteessa valppautta ja kestävyyttä edustava kukko on tuttu useiden kirkkojen kellotapuleista.

Puutarhamarjat isompiin postituksiin, ruusut onnitteluihin

Maaliskuussa julkaistavan sadan kappaleen rullapostimerkin kuva-aiheiksi on valittu kolme suosittua suomalaisia puutarhamarjaa: karhunvatukka, karviainen ja punaherukka. Kuvittaja Ossi Hiekkala on toteuttanut fotorealistiset 1. luokan merkit akryylitekniikalla. Puutarhamarjoja-julkaisun taitosta vastaa Heikki Sallinen.

Erilaisiin onnitteluihin soveltuu 1. luokan postimerkki, jonka kuva-aiheena on modernilla tekniikalla toteutettu perinteinen tummanpunainen mummon ruusu. Nimekkään postimerkkitaiteilijan Kaarina Toivasen suunnittelemaan Ruusut-merkkiin  on rajattu ruusunoksasta kaksi veden pisaroimaa ruusunkukkaa lehtineen. Haitarimallisessa, lompakkoon mahtuvassa arkissa on 10 postimerkkiä sekä Priority-tarrat.

Ensipäivänleimaus Kuopiossa Savofila-näyttelyssä

Itella Posti Oy järjestää uusien postimerkkien ensipäivänleimauksen Kuopiossa Savofila-postimerkkinäyttelyn yhteydessä 8.3.2013 kello 10-18. Näyttely järjestetään Kuopion Musiikkikeskuksessa osoitteessa Kuopionlahdenkatu 23, 70100 Kuopio.

Itella Posti Oy julkaisee 8.-10.3. järjestettävän Savofila-postimerkkinäyttelyn kunniaksi Jukka Talarin suunnitteleman erikoisleiman, joka esittää Puijon tornia maisemineen. Postilla on näyttelyssä myös oma osasto, jossa myydään postimerkkejä, ensipäivänkuoria ja keräilyyn liittyviä tuotteita.

LIITTEET:

Tekniset tiedot 8.3.2013 ilmestyvistä suomalaisista postimerkeistä (PDF)

Lisätietoja:

Itella Posti Oy

  • tuotepäällikkö Tommi Kantola, puh. 020 451 5531
  • tuotepäällikkö Petri Pohjolainen, puh. 020 451 5572
  • tuotepäällikkö Eero Hiekkavuo, puh. 020 451 5533
  • kehitysjohtaja Markku Penttinen, puh. 020 451 5519
    sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@posti.fi

Itella Viestintä

  • viestintäpäällikkö Liisa Hertz, puh. 050 376 6613
    sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@itella.com

Kuvamateriaalia tiedotusvälineiden käyttöön

Tutustu Postin verkkokaupassa kaikkiin myynnissä oleviin postimerkkeihin:
www.posti.fi/ostoksille

 

 

  • Jaa